Omalla kohdallani lääkäreiden loitolla pitäminen on onnistunut viimeisimpinä vuosina lähes uskomattoman hyvin. Laskin juuri, että viimeisten kolmen vuoden aikana olen sairastanut vain kerran flunssan, joka kaatoi petipotilaaksi asti, ja sekin kesti tasan yhden päivän. Hyvä vastustuskyky tuntuu olevan yksi urheilijan tärkeimmistä ominaisuuksista, kun täytyy selvitä pitkistä kisakausista (tänäkin talvena 36 starttia) ja jaksaa harjoitella terveenä. Koputan puuta, kop kop, ja mietin, että mistäköhän tämä voisi oikein johtua?
Vaikka en syökään omenaa päivässä, (Tai ylipäätänsä koskaan, tunnustan! Olen allerginen. 
), kiinnitän toki muidenkin tavoitteellisesti treenaavien ja itsestään huolehtivien ihmisten tavoin huomiota päivittäiseen ruokavaliooni. Leireillessä ja kisoissa se on helppoa, kun kolmesti päivässä pääsee valmiiden salaattikippojen ja patojen ääreen. Koulussa ollessakin se on helppoa, kun yliopiston mukavan edullinen opiskelijalounas on koostettu hyvistä aineksista ja mietitty ravitsemuksellisesti toimivaksi. Molemmissa tapauksissa lopullinen vastuu on kuitenkin kauhan varressa olevalla; kuinka iso satsi sitä salaattia sinne lautaselle sitten lopulta päätyy?
Itse taidan olla miltei kuuluisa hurjasta kyvystäni syödä ensin iso lautasellinen kasviksia ja toinen ruokaa perään. Moni on urheiluopistojen ruokaloissa tarjottimeni nähtyään ratkennut nauramaan, tai ihmetellyt, että ”Mihinköhän tuo kaikki ruoka oikein mahtaa noin pienessä ihmisessä mennä?” Sellaista se on, energiaa tulee ja menee, kun urheillaan. Silloin kun sitä menee vähemmän, kuten näin keväällä treenien vähentyessä, on ensin mainittu kasviskeko ehkä suhteessa hieman suurempi verrattuna jälkimmäiseen ruokalautaseen. Ja syksyisin taas, kun paahdetaan hirmuisia yli 25h treeniviikkoja, homma toimii päinvastoin. Mutta kasvikset kuitenkin on ja pysyy!
Yksi syy suuriin kasvismääriin ruokavaliossani on se, että inhoan treenaamista nälkäisenä. Se on ehkä yksi ärsyttävimpiä asioita harjoittelussa, kun joskus pitkän lenkin puolivälissä alkaa maha murista ja väsyttää. Olen huomannut, että kasvikset ihan oikeasti pitää lääkärin ohella loitolla myös nälkää, ja kevyesti!
Aloitan treenipäiväni aina puurolla ja purkillisella raejuustoa tai rahkaa, mieluiten marjoilla höystettynä. Leireillä on lisänä leipää runsailla päällisillä ja -yllätys yllätys- lautasellinen salaattia! Kotona homma toimii, kun muistaa aina kesäisin uhrata edes sen yhden kevyen treenipäivän metsissä kykkimiseen, mistä seurauksena on yleensä pakastimesta löytyvä marjavarasto. Hotelleissa joutuu kyllä marjoista tinkimään harmittavan usein, mutta olen kuitenkin tämänkin asian kanssa jotenkuten selvinnyt… Jos on tiedossa ”pitkää siivua”, eli yli kolmetuntista treeniä, tulee kyseeseen vielä lisätankkaus osittaisen uusintakierroksen muodossa. Ja sitten jaksaa taas mennä ja höyrytä! Lounaaksi ja päivälliseksi kelpaa monenlainen eväs, kunhan se pitää nälkää loitolla ja siitä tietää mitä se on! Mieluiten syön siis mahdollisimman yksinkertaista ja vähän käsiteltyä, aitoa kotiruokaa; lihaa, kalaa ja kanaa -pastalla, perunoilla tai riisillä. Niin, ja tietysti kaveriksi jälleen jotain vihreää!
Että näillä eväin! Kunhan joskus siirryn työelämään ja hektiseen lääkärin ammattiin, yritän varmaankin edelleen pitää ruokatauoistani kiinni ja pelkän kahvin sekä suklaan voimalla päivystämisen minimissä. Olo on kuitenkin ihan erilainen kun joskus esimerkiksi tenttistressissä lähtee vaikka kahvinjuonti ns. ”lapasesta”. Kyllä se keho tietää mistä se tykkää… Ja kertoo sitten mistä ei!
Terveitä ja terveellisiä päiviä toivottaa, Susanna Porela
