Nyt tiedän.
Nimittäin sen että mitä urheilijat tekevät treenien välissä.
-Ne täyttää Antidopingtoimikunnan olinpaikkatietojärjestelmää (Missäköhän mahdan olla esimerkiksi aamupäivällä 7.9? Hmm…) Hieno systeemi, itse olen mielelläni tavoitettavissa, ihan oikeasti!
-Ne nukkuu päikkäreitä ( Niin teen nykyään myös minä, sillä ompelin itselleni makkariin pimennysverhot. Toimii!)
-Ne lukee, kaikkea Dostojevskistä Cosmon kautta Juoppohullun päiväkirjaan. (Itse olen tuskastellut lähinnä luentomonisteiden kanssa ja kadehtinut edellä mainittuihin uppoutuneita… Tähänkin on onneksi tullut kesällä iloinen poikkeus!)
Itse olen nauttinut laadukkaasta treenistä ilman koulun tuomia ylimääräisiä hommia nyt jo pari kuukautta, ja alan jo oppia itsekin tavoille. Päivät ovat kuluneet hurjaa vauhtia vaikka olen ”vain” treenannut. Pari kuukautta meni tien päällä leireillä sekä koto-Oulussa, ja nyt olen pysähtynyt viikoksi ”leikkimään kotista” opiskelupaikkakunnalleni Kuopioon. Ihan kiva purkaa laukku välillä kaappiin ja keitellä itse aamukahveja omassa (vuokra-)keittiössä!
Kesän juoksutestejä on nyt takana sen verran, että tiedän olevani jokseenkin samassa juoksukunnossa kuin viime kaudella. Alkukesän painotus voimaan ja hiihtotekniikkaan sen sijaan tuntuu rullilla hiihdettäessä – Ja toivottavasti näkyy talvella kisoissa! Juokseminenkin on alkanut viime päivinä uhkaavasti rullata, ja harjoitusvauhdit kasvaa. Vaarallista…
Jatketaan harjoituksia, ja allekirjoittanut alkaa säilöä mansikoita!
Leirillä pohdintaa herätti visainen kysymys. Jos joku tietää vastauksen niin voisi vaikka kommentoida…
”Mistä pulut tulevat?”
Missään ei näy koskaan pieniä puluja. Onko ne piilossa jossain räystäässä?
Ilmeisesti on ollut taas riittävän pitkiä leirejä, jutuista päätellen. :)
-Susanna


