Vuoden viimeinen blogi-ilotulitus

By susannaporela

Joulut on nyt vietelty (right…)  ja vuoden viimeisiä päiviä vietellään parasta aikaa. Kuka viettelee ketäkin ja mitenkin, mutta itse olen ainakin vietellyt aikaani oikein mielelläni rauhallisesti hiihdellen. Ja toisaalta olen myös saanut tehdyksi tuikitarpeellisia ja turhan vähiin jääneitä kovia tehotreenejä. Molemmat ovat kulkeneet pitkästä aikaa ihan sujuvasti ja ongelmitta. Pieni Rokuan-lomaseni 27-29.12 tarjosi ihania hämyisiä kaamoslenkkejä hyväkuntoisilla pitkillä laduilla, ja kuokkaakin sai hiottua hyvissä nousuissa. Jouduin myös löytämään itsestäni uusia rohkeuksia laskeskellessani Syvyyden Kaivoon (tjsp.) aivan hurjaa alamäkeä. “Laskeskelu” on ehkä vähän turhan leppoisa termi ihan tuhannen horkassa tönkköjaloin kolmesti läpi  huojumiseen pystysuorassa kaartuvassa laskussa! :) Aapuuva.

Seuraavat päivät kertoo taas paljon siitä, mihin tämä meisinkini on menossa. Uuden vuoden aloitan mahtavalla tehotreenillä (anakynnystä ja kisavauhtia, jihii!) Sankivaarassa ampumahiihtäen, ja lauantaina pääsen irti ihan kisassakin Hämeenlinnassa. Uusi vuosi vaihtuu siis odottelevaisissa merkeissä…

Muutenkin tässä vaiheessa pitää koittaa arvailla pikkuisen tulevaa; Mitäköhän seuraava vuosi oikein tuokaan tullessaan? :) Huomenna on kuitenkin suunnitelmissani suorittaa vielä vuoden viimeiset ale-kierrokset ja käydä leffassa katsomassa Blackout.  Ja pienenpieni juoksu+kuntopiiri.

Iloista vuodenvaihdetta ja onnekasta alkavaa vuotta! -Susannadscn17641

2 vastausta to “Vuoden viimeinen blogi-ilotulitus”

  1. Marui sanoo:

    Sie oot Miun Iduli. Oonks mie siun itoli?

Jätä kommentti