Lähinäkö ja Kaukoitä

By susannaporela

Keskellä pitkänpuoleista kisakautta ajattelin viihdyttää sinua, parahin lukijani, ainaisten omien höperehtimisieni sijaan välillä toistenkin häröilyillä. Tässäpä siis jälleen kokoelma omituisia hakutermejä, joilla väki on tähän blogiin viime aikoina eksynyt:

-”Pallomaha lääkäri” (miten ihmeessä tämä vei MINUN blogiin?!?) , “hinkuyskän määrä lapissa 2008″ (jälleen sama ajatus tuli mieleen), “omena flunssa” (Woot?) “Size zero dieetti” (tsemppiä vaan juu…) ja yllättävän monta hakua aiheesta “miksi maha murisee kun on nälkä”.

Noh; en ole mikään lääkäri , mutta uskoisin mahan murinan johtuvan mahan ja ohutsuolen alkuosan alueen lihasseinämien peristalttisen aaltomaisen supistelun (möyhii ruokaa) aiheuttamasta liikkeestä. Ilmeisesti ääni kuuluu paremmin maha-suolikanavan alkupään ollessa tyhjemmän puoleinen, mutta mahan tyhjeneminen ei varsinaisesti aiheuta kyseistä möykkäämistä. Myös esimerkiksi ruuan tuoksu voi aiheuttaa ruuansulatuksen liikkeen voimistumista lisäämällä hermoston aktivaatiota aistien vaikutuksesta kun nälkäinen kaveri näkee/haistaa/ajattelee ruokaa.

Muut haut olikin sitten vielä vaikeampia, en taida osata auttaa tämänkään vertaa…:)

Mutta asiaan:  Ylihuomenna keskiviikkona Korea kutsuu, ja MM-kisat alkavat 14.2. Omalta osaltani kisa-aikataulut selviävät kisojen edetessä, katsotaan minkälainen systeemi saadaan kehitettyä. Tänään oli hyvä treeni, ja on mahtavaa päästä taas tekemään hyviä ampumahiihtotreenejä kunnossa oleviin olosuhteisiin (vrt. Kuopio/ei ampumarataa). Vähän voi kyllä olla pari päivää “kuuppa sekasin” aikaeroista, mutta heti kun vaan alkaa olla järkevää niin hyvää tekemistä jatketaan sitten paikan päällä. :)  

Mutta nyt painaa taas vähän koulu päälle silmänpohjan tutkimisen muodossa. Täytynee antaa itseltä vain ei-tähtäyssilmä tutkittavaksi että näkee tehdä kylmäammuntatreeniä illalla. Aika huteraa on tähtäillä pupillinlaajennustippojen kanssa… Jos ei aina ole ihan helppoa muutenkaan. :)

Mukavia talviaurinkoisia päiviä,

-Susanna

2 vastausta to “Lähinäkö ja Kaukoitä”

  1. TS sanoo:

    Itse löysin tänne “vaan” Kaisan sivujen kautta :) Varmaan silmien hoito on tärkeää kisaajille, kovin montaa kertaa teillä ei taida tulla räpyteltyä silmiä ampumapaikalla..

    Menestystä sinne Koreaan! :)

    • susannaporela sanoo:

      Kiva etta loysit! :) Juu, kyllahan moni tosiaan karsii penkalla kun piilarit tippuu jne. Tai sitten pakkasella ja tuulessa silmat vuotaa ja joskus jaatyykin…
      Kiitos tsempeista!
      Susanna, Korea, ilman aan pisteita

Jätä kommentti