Kadonneen luovuuden metsästys

By susannaporela

Vietin viikonloppuna henkilökunnan virkistyspäivää. On se jännä, miten omakin työpaikka (Iisveden ampumarata-alue) näyttää aivan eri puolensa kun sitä katselee nuotiosavun sumentamin silmin makkaratikku kädessä. Laavutuokion alle vedin toki hyvän treenin, joka sekin oli kyllä varsin luova. Ammuin tauluja satunnaisessa järjestyksessä sieltä täältä normaalin sotilaallisen vasemmalta-oikealle-järjestyksen sijaan. Tämä oli ihan suunniteltua, ja yllättävän hyvä tapa keskittyä yhteen täplään kerrallaan. Onnistuin myös turoilemaan luovasti yhden “jackpotin” kun ammuin ekaa kertaa moneen vuoteen yhdessä makuusarjassa kaikki ohi tuulessa.  Iisvedeltä jatkoin matkaani “Eurooppalaiselle kaupunkilomalle” Varkaus-cityyn, jossa tein puolestaan laadukkaan kisavauhtisen hiihtotehon seuraavana päivänä. Matkalla jossain päin Suomea siis, mutta aika rennolla otteella tällä kertaa! :D

Ilmeisesti laatuaika ja ladatut akut palkittiin seuraavana päivänä Pörsänmäellä kisassa, jossa oli kerrankin ”kierrosta” keskimääräistä paljon enemmän. Kun sain lisäksi alleni hyvän suksen (pitkästä aikaa, sillä olen itse voidellut nyt muutaman viikon kisasukseni…) niin kisaaminen oli aivan mahtavaa.  Uskoakseni voiteluongelmani saattavat löytää ratkaisunsa ja sukseni luistonsa vielä jo lopputalven lumille. Huippua! :D Olenkin jo ollut aika ongelmissa kun keuhkoni/kurkkuni/kaulani imusolmukkeet/pääni ovat reagoineet fluoripölyyn waxmäninä häärätessäni. Niin ja eihän nuo allekirjoittaneen voitelutällit ole kyllä olleet oikeen mistään kotoisinkaan…

Nyt tuskailen pikkuisen kun viisaudenhampaani äityi tulehtumaan ja toinen puoli leukaa on ihan liekeissä korvasta kurkkuun asti. Täytynee alkaa soitella josko YTHS:n hammaslääkärit lievittäisivät tuskaani, noh, esimerkiksi repimällä moisen kiusankappaleen pois. Ihanaa.:)

Nyt tsemppaillaan vielä kaksi viikonloppua, joista ensimmäinen Kontiolahden maastohiihto-SM-kolmenkympin ja jälkimmäinen amppis-SM-kisojen (Kuhmo) merkeissä. Sitten pääsiäiseksi Lappiin kisailemaan rennosti ja viikoksi Leville vanhempien kanssa hiihtelemään. Siinä on mitä odottaa, ja sitten alkaakin jo KESÄLOMA!!!! Tällaisen aavistuksen takunneen kauden jälkeen tuntuu hyvältä kääntää naama aurinkoon ja katse kliseisesti kohti tulevaa. :D

Terkuin, Susanna

Jätä kommentti