Uneton Seattlessa, vai mikä se oli

“Its times like these you learn to live again/ Its times like these you give and give again/ Its times like these you learn to love again /Its times like these, time and time again”

(Foo Fighters, Times Like These)

Ihminen tuppaa pitämään montaa asiaa itsestään selvänä. Kuten esimekiksi sitä, että jos treenaa hyvin niin kulkee, tai että öisin nukuttaa. Onneksi usemmiten näin onkin. Toisinaan vain vähän tökkii. Tai vähän enemmän… Mutta silloin alkaa arvostaa enemmän niitä kertoja kun kaikki sujuukin suunnitelmien mukaan!

Itse koitan nyt keräillä kaiken malttini ja keksiä keinoja saada hiihtovauhtini anti-kehitys mitä pikimmiten takaisin oikeille raiteille. Onneksi en ole asian kanssa yksin, ja mietinnässä on apuna monta viisasta päätä. Oma pää alkaakin olla jo vähän tyhjä, eikä vähiten eilisen lumihankihiihto-normaalimatkakisan seurauksena. Täällä tuntuisi tätä lunta sitten tulevankin kun kerran alkaa sataa! Hirveästi ei suosinut keli kyllä meitä loppupään lähtijöitä.

Onneksi jotain asioita on jo löytynytkin, mihin tarttumalla voin aloittaa uuden nousun kohti helmikuun mm-kisoja. Olisi aina paljon helpompaa kun olisi tiedossa selkeitä juttuja, joita tekemällä asiat alkaisivat pyöriä positiivisessa kierteessä eteenpäin. Onneksi tulee joululoma ja tammikuu, ja pääsee keskittymään treeneihin ja muutamaan terävään kisaan. Aikaakin on vielä ihan mukavasti.

Ai niin; Tuosta uudesta noususta tuli mieleen, että matkapäivällemme 22.12 on Etelä-Saksaan luvattu melkoista lumimyräkkää. Toivottavasti koneet saataisiin Munchenistä ajoissa ilmaan ja päästäisiin jouluksi kotiin!

Mutta ei tässä vielä kaikki: Huomenna ja ylihuomenna vielä pikakisa ja viesti. Jospa nyt allekirjoittanutkin pääsisi /päästettäisiin järjestäjien toimesta ajoissa vaihtoon niin ei tarttisi toisten odotella… Onneksi viimeksi ei hässäkässä mennyt sijoja kun edellä vaihtanut Puolankin joukkue koki saman kohtalon.

Mukavaa Joulunajan alkua! Koitetaan jaksaa olla vielä kiltisti muutama päivä.

-Susanna

Tyyylsääää….

Urheilijan elämä on pääasiallisesti odottelua. Ensin odotellaan että päästään perille kisapaikkaan, sitten odotellaan että päästään treenaamaan, naisilla kun on iltapäivävuoro mc-kisoissa. Treenin jälkeen venaillaan päivällisen alkua ja sitten vielä aina uutta ruokalajia pöytään (ruokailun kesto yht. n.1,5h). Nyt ollaankin jo siinä vaiheessa, että odotellaan jo huomista kisaa. Ja kunhan on lähdössä päässyt irti, niin voikin jo alkaa odotella, että milloinkahan sitä mahdollisesti pääsisi maaliin. Ja syömään. Ja nukkumaan. Ja treenaamaan. Ja sitten jossain vaiheessa tuleekin jo mieleen, että milloinkahan sitä oikein pääsee kotiin. Ja montako yötä on jouluun?

Nyt siis sijainti Itävalta ja Hochfilzen, ja kaikki on ihan mukavasti. Vähän jännityksellä odotan että tuleeko huomiseen pikakisaan paha liippakeli, kun kuitenkin pohkeeni/sääreni ovat edelleen pieni mysteeri. Ammunta tietysti myös hiukan jänskättää, osittain koska korkeutemme, n.1000m, alkaa jo tihentää hengitystä ja hankaloittaa hiukan ammuntaa. Pikamatkan ammunnan luonteeseen kuuluu melko nopea toiminta, ja hirveästi ei ole varaa jäädä osumia varmistelemaan. Ja muutenkin; harvoin ne nollat väkisin tikistämällä tuleekaan.

Siispä huomisesta alkaviin mc-startteihin toivotaan rentoa mutta kovaa hiihtoa, ja ehjää ammuntaa. Onneksi startteja on monta, ja kaikki ei aina ole yhden kisan varassa. Sunnuntaina hiihdetään kauden eka viesti! Kivaa!

Täällä jatkuu odottelu…:)

-Susanna

Löytyykö säärtä?

“Mä kuulin sydäntäin/ se sanoi tänne jää/ et maailmalta onneas voi löytää. Näitä polkuja tallaan…/”

Aika tallustamiseksi meni edelleen jälkimmäinenkin kisaviikonloppu pohkeiden ja säärten kanssa tuskaillessa. Tästä johtuen olen tosi tyytyväinen kun edessä on vielä kahden viikon kotijakso ennen lähtöäni Mc-kisoihin Itävallan Hochfilzeniin. Maailmalla tunnetusti kaikki ongelmat ovat moninkertaisesti vaikeampia hoitaa pois päiväjärjestyksestä. Ja kun väsykin alkaa painaa vähän sekä päätä että jalkoja on koti nyt hetkeksi paras paikka olla. Tavoitteeni tälle kaudelle ei muistaakseni ollut mahdollisimman monen kisaviikon kiertäminen ulkomailla vaan kisalenkkien selvittäminen mahdollisimman nopeasti aina kun vain paikalle sattuu… Onneksi sain tehtyä hyvän kolmen viikon lumitreenijakson, joka varmasti maksaa itsensä takaisin vielä kauden edetessä, jos nyt vähän väsyttääkin. (Aiempaan itsepsyykkaukseeni viitaten) uskoni siihen, että kireydet pohkeissa saadaan kuntoon ja hiihtoon lisää vaihteita nopeallakin aikataululla on edelleen kova.

Nyt kun kotiinpaluun aiheuttama siivouskohtaus on laantunut ja pöydällä palaa nätisti kynttilä, alkaa latautuminen seuraaviin koitoksiin. Ihan konkreettisestikin latailen pohkeisiini virtaa Compex-sähkölaitteella. Lisäksi tulen löytämään itseni myös ainakin vesijuoksemasta ja jumppaamasta nilkkojani kuminauhalla. Ja hiihtämästä, sillä Kuopioonkin tuli lunta! Jeah! Niin ja nyt vielä neljänä päivänä koulusta, sekä sitten terveyskeskuksesta palloilemasta.

Mukavaa joulun odotuksen alkua! Itsekin laittelin muutaman koristeen (tai siis ne kaikki kaksi jotka omistan) jo esille. Toivottavasti lumetkin pysyis maassa!

Terkuin Susanna

Käänteistä psykologiaa

Kisakausi alkoi eilen, joskaan ei ihan niin kuin olin ajatellut. Viime kaudella vaivanneet pohjejumitukset vaivasivat kisan jälkimmäisllä vitosen lenkillä melkoisesti, ja hiihto hajoili teknisesti kun jalkatyö meni lähinnä “puujalkojen siirtelyksi”. Auts…

MUTTA. Koska yhden kisan perusteella (edes tai varsinkaan ekan!) perusteella ei kannata alkaa vielä maita myydä, en aio alkaa masistelemaan. Keskityn sen sijaan keksimään ainakin sata tapaa ja syytä tsempata ensi kerralla kohti parempaa tulosta!

• Koska ongelmani ovat vain n. 30cm matkalla n.170cm pitkästä ruodosta, ovat ne prosentuaalisesti vähäisiä. Pohkeiden yläpuolella kaikki on hyvin. Jos olisi toisin päin, olisi paljon hankalampaa.
• Koska ongelmaan voi vaikuttaa teknisillä seikoilla (vakaampia uusia suksia käyttämällä, monon kiristyksillä kikkailemalla jne.) ei se oikeastaan ole kovin vaikea ratkaista. Ongelma, jonka voi ratkaista välineillä (tai rahalla) ei vanhan sanonnan mukaan ole ongelma ollenkaan. Aina en kyllä ehkä ihan allekirjoittaisi tätä…Mutta kuitenkin. Lihashuoltokin on kova sana tähän paikkaan.
• Olen harjoitellut hyvin, joten mikään perustavanlaatuinen on tuskin hiihdossani pielessä. Ja aina paranee…
• …Koska tällä viikolla saan keskittyä koko viikon yhdessä paikassa olennaiseen, eli laadukkaaseen treeniin maajoukkueen kanssa Levillä. Kaikki asiat on tehty niin helpoksi kuin mahdollista. Mahtavaa! Nytkin huolto testaa suksiani itse urheilijan lepuuttaessa maha täynnä seisovan päydän antimia. Ja kello neljältä odottaa valmis ampumapenkka missä aloittaa hyvä ampumatreeni. Nautin!
• Kisan jälkeisen tuloslista-ahdistukseni keskeytti huoltopäällikkö Vellu, joka toi meille kassillisen hienoja uusia vaatteita. “Joulun” kruunasi pari palaa suklaata, jotka huoneissa meitä odottivat. Kuinka huonolla päällä tämän jälkeen voi enää tyttölapsi olla?
• Joukkuekollega totesi vielä “Mie luotan sinuun ku vuoreen, oot sie aina ennenki sen tehny” ja pelasti ehkä päiväni lopullisesti. En tosiaan ole aina ennekään ollut ihan parhaimmillani ekoissa kisoissa…:)
• Kuulin päässeeni Ruotsin alkukuulustelun läpi, ja saan passata koko virkamiesruotsin supertyölään kurssin. Jippii!

Siispä; Seuraavan kerran olen tulessa ensi viikonloppuna 22. ja 23.11, jolloin tarkkailemme paikoista alkavaan mc-sirkukseen. Lajina siis silloin ekaa kertaa tälle kaudelle ampumahiihto. Stay tuned, parempaa ehkä luvassa silloin!

P.s. Jos ei mikään muu auta, kuuntelen lenkillä esim. Pakiton “Livin on video”:n, tai vielä pahempaa, DJ Tunen “Bag in the box”:n kaltaisia yksinkertaisen elektronisen musiikin helmiä. *Nolostuu* 

Terkuin Susku

Päivä lyhyt, leiritys pitkä

“Nobody said it was easy” laulaa Coldplay, mutta joskus kyllä tuntuu että on se ehkä sittenkin. Ainakin ajoittain. Kun ei ole mitään ongelmia, liikaa asioita tehtävänä samanaikaisesti tai liian montaa ajatusta tunkemassa päähän yhtä aikaa. Mahtava työrauha täällä Lapissa! Ramsaun korkella olon jälkeinen helppo tekeminenkin on jatkunut edelleen. Olenkin nauttinut hurjasti kun esimerkiksi teknisesti hyvä hiihtäminen on paljon enemmän mahdollista (joskaan ei välttämättä vieläkään kovin todennäköistä) kuin ehkä koskaan ennen. Mutta nyt loppuu tämä hehkutus, kuten myös treenivauhtien karkaaminen lapasesta. Vauhtia olisi kuitenkin tärkeintä löytyä vasta parin-kolmen kuukauden päästä kisoissa eikä jokaisella PK-lenkillä lumileirillä… Vaarallista!

Tulin Lappiin lumileirille seurani Oulun Hiihtoseuran maastohiihtoporukan kanssa täksi viikoksi, ja sijaintimme on nyt Ylläs. Sitten pikavisiitti Kuopioon ja takaisin Leville pariksi viikoksi. Latua löytyy täältä Ylläkseltä vain 1,2km, mutta onneksi sekä Olos että Levi pidempine latuineen ovat inhimillisen ajomatkan päässä. Tänään kävinkin Oloksella tekemässä ampumahiihtotreenin, ja huomenna on suuntana Levi ja missiona pertsan anakynnysvauhtinen (eli suunnilleen kisavauhti miinus) teho. Kiva hiihtää pitkästä aikaa pertsaa kovaa! Olen joka vuosi hiihtänyt ainakin yhden pertsan kisan, vaikka ampumahiihto onkin vapaan hiihtotavan laji. Itse vaihdoin amppikseen “vasta” neljä vuotta sitten, ja perinteinenkin on edelleen lähellä sydäntäni. Pertsalla hiihdän huoltavat hitaat lenkit ja joskus myös hapenottoa avaavia kovempia tehoja. Perinteisellä pääsee ajoittain helpommin tiukille kuin vapaalla, jos lihaksisto ei ole ihan parhaassa tikissä vapaan hiihtoon.

Nyt on käsillä ehkä hiihtäjän tärkeimmät ajat harjoituskaudesta, ja aikaan saa muutamassa viikossa paljonkin (myös tuhoa jos huonosti käy!). Pitäisi osata pelata kortit oikein, että tekisi oikeita asioita sopivan verran ja oikeaan aikaankin vielä. Ja ennen kaikkea pitäisi pysyä terveenä ja työkykyisenä! Koitin tässä yhtenä päivänä miettiä, että mitäköhän aioin oikeen tehdä asian hyväksi. Palelemisen välttäminen on varmasti yksi tärkeimmistä jutuista, samoin kuin pöpöiltä pakoilu, mahdollisuuksien rajoissa. Jälkimmäinen on kyllä ajoittain varsin hankalaa. Avuksi astuu lähinnä vain vanha tuttu kaverimme käsidesi. Esimerkiksi KYS:ssa kouluhommissa käydessäni availen ovia kyynärpäillä. Kuun lopussa menen terveyskeskukseen ihmettelemään muutamaksi päiväksi, ja toivottavasti ohjaavan lääkärini tutkittavaksi ei tule kovin montaa keuhkokuume-hinkuyskä-kaikki-kauheat-tarttuvat-viirukset-yhtä-aikaa-potilasta. Tankkaan myös vitamiineja (C-mallin etenkin) ja koitan pitää nälkää loitolla muutenkin mahdollisimman monipuolisin eväksin. Flavonoidi, vai mitä se oli?  Ja sitten vain kädet kyynärpäitä myöten ristiin ja toivomaan hyvää tuuria koko alkavaksi talveksi!  

Pimenevästä Lapista anti-kaamosmasennus -terkuin, Susanna

Pohjoisen taivaan alla

Home sweet home! Kaikki hyvin, treenit jatkuu suunnitellusti ilman mitään noro- tai muitakaan viruksia. *Syvä helpotuksen huokaus*

Oikeastaan olen taas jo ehtinyt takaisin tien päälle; nyt vaikutan Vuokatissa torstaista sunnuntaihin ja ensi viikko menee suhatessa Vuokatin, Oulun ja Kuopion väliä. Lauantaina 1.11 alkaakin sitten jo reilun viikon lumileiri Ylläksellä, minne kovasti toivon kylmeneviä kelejä ja lunta. Sen jälkeen joudun vielä piipahtamaan Kuopiossa tentissä ja tekemässä pari pakollista kouluhommaa, minkä jälkeen suuntana on jälleen Lappi ja siellä Levi. Ramsaun jälkeiset treenit on menneet hurjan hyvin, ja nyt odottelen innolla huomista syksyn ensimmäistä tehotreeniä hiihtämällä!

En ole mikään varsinainen tietokonevelho, mutta selaillessani tämän blogin ylläpitosivuja löysin kuin löysinkin jokseenkin mielenkiintoisia juttuja:

-Omituisia hakutermejä, joilla tälle sivulle on ihmisiä päätynyt: “raejuustoa” ,”inhoan nalkaa” (jep, niin minäkin!), “kuvia limingan niityiltä”, sekä suosikkini “Miksi maha murisee kun on nalka?”

Ja itselleni reuraava oli hurja paljastus: Täällähän käy muutkin kuin omat äiti ja isä! Tässä kuussa sivuilla on piipahdettu 408 kertaa! Neljäsataakaheksan! Kiitos!

Ylläpito lähtee nyt ampumahiihtämään ympyrää puoleksitoista tunniksi, sen jälkeen syömään ja saunaan. Hurjan mukava pieni viikonloppurupeama nyt tämä täällä Vuokatissa, ja uudessa Chalets-huoneistossa majaillessa ei hotellikuolema ole edes mahdollinen! Seurana on oma “valmennus-suojattini” Vilma,11v, perheineen, ja menoa on keskivertoleiriä enemmän. Pitää omatkin pyörät sopivasti pyörimässä!

Terkuin, Susku

“Pallomahasta pyykkilaudaksi-Aloita jo tänään!”

Elämme jännittäviä aikoja, ystävät hyvät! Hotellimme asukkaista jo reilusti suurin osa on kaatunut vatsaflunssan kouriin. Me vielä tolpillamme sinnittelevät odottelemme kauhulla tulevaa. Allekirjoittanut meinasi kiipeillä seinille kun kuuli sairastajilta taudin ensimerkeistä: Pari päivää ennen taudin puhkeamista maha turpoaa suunnilleen kaksinkertaiseksi palloksi. Pikaisella laskutoimituksella saattaa itselleni tuloillaan olla mielenkiintoinen kotimatka maanantaina…

Otsikko on poimittu uusimmasta Sport-lehdestä, ja seuraavassa lisää leirillemme ajankohtaisia tunnelmiani: :)

-Musacorner:  Paras treenibiisi Dj Tiesto, “Elements of life”. Golfiin Martti Servo&Napanderin “Mikä on kun ei taidot riitä”. Illan viimeiseksi hitaaksi paras on ollut Jeff Buckleyn “Hallelujah”. 

-Leiriä kuvaa parhaiten tuoksuista käsidesin alkoholihuuru (huom:vain käsidesin yhteydessä!), makuna leiri olisi ehkä Nutella. Itse olen pysynyt kovana: Nutellaa on ollut leivälläni vain kahdesti! Juomana ehdottomasti pullovesi, jota kaiken varalta olemme kantaneet ja juoneet loppuleirin. Ei tunnu ketään kyllä pelastaneen.

-Kirja: Kluun: Vaimo kävi lääkärissä. Lääketieteen alan oppikirjani ovat sensijaan keränneet yli kahden viikon pölyt.

-Treenifilosofia: Menenkö sauvoitta vai iliman?

-Kyydit: Tänään ajoin vuoritiellä itse (!) hiihtämään ihan avaruusaluksen oloista uutta tila-Fiatia. Omaa Mazdaa on ikävä…

-Eilen pyörähti talomme ruokalistoissa kolmas viikon kierros käyntiin. Olisikohan jo aika lähteä kotiin?

Viimeistä päivää toimistolla tänään: -Susanna

Kesä/syksy/talviterveiset Ramsausta!

Voi mahdoton kuinka meitä onkaan täällä Alpeilla hellinyt aurinko! Kelit ovat olleet ihan mahtavat sekä ylhäällä jäätiköllä (n.2800m) että täällä alhaalla (1300m) jo viikon verran.  Treenit täällä alhaalla voi tehdä täysin kesäkamppeissa ja ylhäälläkin paistelee pääosin aurinko. Jippii!

Nyt on 16 päivän leirimme saavuttanut puolivälin, ja sopeutuminen korkealle alkaa olla jo hyvällä mallilla. Takana on yksi kesän kovimmista treeneistä: lauantaina iltapäivällä teimme rullahiihtäen kaksi noin viiden kilometrin nousua serpenttiinitietä alemmasta kylästä (Pichl) tänne ylempään (rullaradan lähtöpaikka). Ensimmäinen noustiin vauhtikestävyysteholla, keskisykkeeni 175, ja jälkimmäinen maksimikestävyys/kisavauhtisena, keskisyke 182. Tehollista aikaa ylämäkeen tuli melkein tunti, ja seuraavana päivänä kyllä tunsikin jotain tehneensä. Koskaan ei ole pertsan hiihto tuntunut niin huonolta kuin seuraavan aamun 2:15h lenkillä… Mutta palauttava sauvakävely ja lepopäivä tämän jälkeen tekivät onneksi tehtävänsä ja nyt on treenaamaan lähdössä taas tuore urheilija!

Muutenkin täällä kyllä on hyvä hiihtäjän olla ja treenailla. Majatalomme Kobaldhof on viihtyisä ja lepopäiväänsä voi kuluttaa esimerkiksi golfia pelaillen, saunoen tai uiden. Itsekin kävin opettelemassa joukkueemme poikien johdolla golflyöntejä, mutta aikani nurmikkoa montuille huitoessani päätin jättää tekniikan vielä hautumaan… Vähempikin voimankäyttö kuulemma saattaisi riittää.  En voi olla mainostamatta myöskään keski-Euroopan keittiötä -Ruoka on todella onnistunutta! Nälkäkin on kyllä useimmiten treenien jälkeen aika onnistunut.

Ai niin: Kämppikseni Kaisa Mäkäräinen kirjoittelee sivuilleen www.kaisaleena.com/paivakirja  päiviensä kulusta täällä aikataulukohtaista ohjelmaa. Käykäähän eläytymässä tekemisiimme!

Alppiaurinkoisin terkuin, Susku

Suurella sydämellä

Hiihto on kivaa,ainakin auringonpaisteessa :)

Ylempi kuva on viime keväältä, mutta ihan parin päivän päästä pääsen taas jatkamaan siitä mihin keväthangilla jäin -hiihtämään! Huippua!  

Voi olla että varsinaista vauhdin hurmaa koen alkupäivinä lähinnä alamäissä, sen verran on vaativa tuo 2000-2800m hiihtokorkeus, missä jäätikkömme Ramsau sijaitsee. Maltti pitää kuitenkin muistaa ottaa lenkeille mukaan, että kuudentoista päivän leiri onnistuu suunnitellusti. Helposti voisin kyllä kuvitella itseni säntäilemään -sitä kun on ollut vähän aina ilmassa- itseni pihalle jo alkupäivinä. Vältetään siis sitä!  Onneksi valmentajat pitävät kummasti vauhtia hillitseviä maitohapporysiään sopivin välein.

Kaikki on sujunut suunnitelmien mukaan, mitä nyt liukkaat lehdet aiheuttavat pienen hasardi-momentin rullahiihtäessä märillä teillä. Riskejä minimoidakseni olenkin tehnyt paljon treenejä jalkaisin. Uusi suksikalusto vaikuttaa mielenkiintoisen lupaavalta, ja kauden 08-09 Madshusini on aavistuksen aiempaa jäykempiä ja helpompia hiihtää. Testit jatkuu… Testeistä puheenollen: matto-sellaiseni kertoi ihan ehjästä kunnosta, joskaan ei vielä mistään “herkästä” tekemisestä. Etenemistä heinäkuusta oli kuitenkin hurjasti. Parhaat kehittymisfiilikseni ovat edelleen kuitenkin hiihdossa, mikä ei varmaan täysin mattotestissä sauvakävellessä tule ilmi.  Koulussa tehtiin EKG-eli sydänfilmiharjoitustyö, missä kone villiintyi kohdallani ja alkoi piipittää. Diagnoosina laitteella oli “johtumishäiriö (notched QRS-complex)” sekä “hiljattain sairastettu vasemman kammion etuosan sydäninfarkti (ST-tason aikainen nousu)”.  Molemmat kertovat kuitenkin onneksi vain siitä, että lenkillä on tullut käytyä ja sydän on siinä sivussa vähän tehostanut toimintaansa kasvamalla ja parantamalla johtumistaan. Ihmeellisiä juttuja!

-Sydämellisin terkuin, Susanna

Kohta on jo talvi!

Havahduin täällä opiskelupaikkakunnallani Kuopiossa jo muutamana aamuna lenkille lähtiessäni maassa olevaan kuuraan. Oikeastaan talven lähestyminen taitaa kuitenkin olla aina yhdenlainen helpotus, jos treenit ovat vain onnistuneet ja sujuneet aikataulussa.  Tuskin tulee itselläkään kauheata paniikkia – päätähtäin on kuitenkin vasta helmikuun MM-kisoissa, jotka järjestetään tänä vuonna Korean Peyongchangissa.

Sain eilen päätökseen syksyn kisailuni, kun Kontiolahdella kisattiin Rulla-ampumahiihdon Sm-kisat. Oma kisa-ammuntani on syystä tai toisesta takkuillut syksyn aiemmissa kisoissa, mutta onneksi sunnuntaina normaalimatkalla pääsin jo kiinni oikeasta tekemisestä myös penkalla. Sakkoja kertyi 1011 ja sijoituksena 2. Voiton vei melkoisen pitelemätön Kaisa Mäkäräinen, mutta olo oli itselläkin kuin voittajalla onnistuneen suorituksen jälkeen!

Nyt on vuorossa vielä viimeinen sulan maan leiri Vuokatissa, ja sitten parin viikon kotitreenin jälkeen onkin jo suuntana Ramsau ja Itävalta. Jippii, kohta pääsee jo hiihtämään! Koulu (eli Kuopion lääkis) alkoi viikko sitten, tänään olisi ohjelmassa verinäytteiden ottoa. Kukahan opiskelijakavereista uskaltaa olla koepotilaani?

Kirpakoita ja kuulaita syyskelejä toivoo Susanna!